Johtaminen ei tapahdu tyhjiössä
Nyt on käsillä lokakuu – syksyn ajanjakso, jolloin kaunis ruska alkaa olla paikoin ohi ja tilalla on rankat vesisateet, ruskeus tai harmaus ja ainakin allekirjoittaneiden mielestä vuoden synkimmät ajat ja säätilat. Emme ole suuria lokakuun faneja. Väsyttää, tympäännyttää ja innostusta on normaalia vaikeampi synnyttää.
Mitäs sillä nyt on sitten väliä minkään suhteen? – Sitä, että emme todennäköisesti ole yksin alkavan kaamosmasennuksemme kanssa. Ja sitä, että tämä muutos toimintaympäristössämme ei ole todellakaan ainoa muutos, joka voi vaikuttaa tunnelmaamme.
Kun tulemme työpaikalle, emme voi sulkea pois päältä tunteitamme, jotka silloin ovat vallassa. Olemme voineet riidellä aamulla puolison kanssa, jumittaa ruuhkassa, tai vaihtoehtoisesti olemme nukkuneet mitä mainioimman yön, ja lapsemme on aamulla ollut mitä aurinkoisin taapero, jonka kanssa kaikki on sujunut.
Johtajana ja esihenkilönä et voi tietää minään aamuna, mitä tunnetiloja tiimisi kantaa mukanaan. Johtamisessasi sinun on kuitenkin ne huomioitava – johtaminen ei ole puhdasta asiajohtamista (työnjakoa), vaan kenties tärkeimpiä johtajan tehtäviä on rakentaa ja ylläpitää tunnelmaa, jossa työtä tehdään. Johtaminen ei tapahdu tyhjiössä, jossa vain työhön liittyvät asiat vaikuttavat ja ovat läsnä.
On johtajan vastuulla, millaiseksi työyhteisön tunnelma muodostuu – se kun lähtee sinusta itsestäsi. Yksi kuvaava tunnelmaan liittyvä sanonta onkin, että jokainen meistä luo työyhteisöön hyvää tunnelmaa – toiset paikalle tulemalla, toiset pois lähtemällä. Johtajana sinun tehtäväsi on joka ikinen päivä luoda hyvää tunnelmaa – vaikka se onkin rankkaa.
Hyvä esimerkki:
Ulkona tulee vettä ja suhdanne on alhaalla eikä myynti oikein vedä. Johtaja ei rämmi tässä harmaassa suossa, vaan ylläpitää ajatusta ja mantraa, että ”meidän syksymme on valoisa”. Hän rakentaa joka päivä fiilistä siitä, että vaikka taloussuhdanne on haastava, on onnistumisemme omissa käsissämme, ja meillä on kaikki onnistumisen mahdollisuudet, kunhan keskitymme tekemään omaa juttuamme ja uskomme siihen.
Huono esimerkki:
Pitkiä päiviä takana useita. Väsyttää ja ärsyttää. Päivän viimeinen palaveri alkaa ja tiimiläinen alkaa avaamaan mieltään painanutta asiaa, johon paikalle saapunut ihan yhtä väsynyt johtaja toteaa ”Muuta toi sun äänensävy, mää en jaksa nyt yhtään tommoista”. Silloin pahan mielen syöksykierre aiheuttaa äkkiä ison loven keskinäiseen yhteistyöhön.
Ja don’t get us wrong – myös johtaja on ihminen, ja sinulla on yhtä lailla oikeus tunteisiisi. Sinulla vaan ei johtaja- tai esihenkilönimityksestäsi lähtien ole ollut samanlaista oikeutta ilmaista niitä seurauksia miettimättä. Muista – jos yleisesti ylläpidät hyvää tunnelmaa, sinulle myös annetaan helpommin anteeksi virheliikkeet ja huonon tunnelman hetket, ja sinun on myös helpompi pyytää niitä anteeksi. Jos olet jatkuvasti ärtyisä ja huonolla tuulella, se tarttuu tiimiisi, ja sinua saatetaan myös alkaa vältellä.
Mitä voit siis johtajana tehdä asialle?
Ratkaisu itseasiassa on helppo – mutta vaivalloinen. Ennen kuin astut tiimiläisesi eteen Teamsissa, kasvokkain tai missä ikinä, pysähdy ja katso peiliin. Oletko tässä tilanteessa nyt se ihminen, jonka toinen ihminen ansaitsee kohdata? Jos et, mitä sinun pitää tehdä, jotta olet?
Johtajana vastuullasi on olla tiimillesi läsnä ja olla se oikeanlainen tabula rasa – tyhjä taulu, johon päivän muut kuhmut eivät ole negatiivisesti vaikuttaneet. Silloin vaikeatkin keskustelut on mahdollista käydä läpi positiivisessa hengessä ja ilman pitkäkestoisia yhteistyötä hajottavia vaikutuksia. Tarkastele siis omaa toimintaasi jatkuvasti – luotko hyvää tunnelmaa saapumalla paikalle vai lähtemällä pois?
Haluatko keskustella tunnelman johtamisesta ja työyhteisön kulttuurin rakentamisesta lisää? Varaa aika kalenterista veloituksetonta sparrauskeskustelua varten tästä!
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus eic ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.